Taido Kids

Taido Kids on hauskaa menoa, taidon muotojen opettelua, pelejä ja leikkejä 8-13 -vuotiaille.
Ryhmässä leikitään paljon liikunnallisia leikkejä ja tehdään nopeutta, ketteryyttä, motoriikkaa sekä koordinaatiokykyä kehittäviä harjoitteita. Harjoituksista itse taidotekniikkaa on vain pieni osa. Lapset harjoittelevat erilaisia taidotekniikoita ja niiden muotoja pääsääntöisesti ilman paria, mutta välillä myös ohjaajien pitämiin tyynyihin.
Permantovoimisteluliikkeet tulevat lapsille tutuiksi heti alusta lähtien. Taidovuosien karttuessa ja lapsen vanhetessa taidotekniikoiden osuus kasvaa, mutta pariharjoittelu pysyy edelleen vähäisenä. Lähellä siirtymistä aikuisten ryhmään mukaan tulee myös ensimmäisen liikesarjan harjoittelu.
Monipuoliset koko kehoa hyödyntävät liikkeet tuovat oivan vastapainon tietokoneella istumiselle. Monet liikunnalliset kehityskaudet tapahtuvat juuri alakouluiässä. Lapsena opittu liikunnallinen tottumus kantaa aikuisuuteen. Harjoituksissa korostetaan turvallisuutta. Opettajaa kuunnellaan ja taidotekniikoita tehdessä keskitytään tekemiseen, ja jätetään omat jutut sivummalle. Näin keskittymiskyky, jaksaminen ja tarkkaavaisuus kehittyvät. Vammoja sattuu harvoin, ei sen useammin kuin vaikka jumpassa.
Taido kehittää lasta sosiaalisesti, psyykkisesti ja fyysisesti. Ryhmätaidot paranevat, kun harjoitellaan yhdessä parin tai koko ryhmän kanssa. Isommat lapset oppivat luontevasti auttamaan pienempiään ja huolehtimaan heistä. Itseluottamus kasvaa taidoa harjoitellessa ja hyvä itsetunto auttaa koulussakin.

Taido Kids -vyöjärjestelmä
Taido Kids -harjoittelu aloitetaan valkoisella vyöllä. Jokaisen syyskauden lopulla suoritetaan vyöhön ns. mon-merkki ja jokaisen kevätkauden lopulla suoritetaan uusi raitavyö. Raitavöiden värit ovat järjestyksessä raitasininen, raitavihreä, raitaruskea ja raitamusta.
Vyökokeissa tehdään perusliikuntaliikkeitä sekä taidon perustekniikoita. Perusliikuntaliikkeet sisältävät mm. erilaisia hyppyjä ja voimisteluliikkeitä. Taido Kids -ryhmässä kaikki vyökokeet ovat ilmaisia.
Kaikki Taido Kids vyöarvot vastaavat aikuisten valkoista vyötä. 11-12 vuotiaana suoritetaan ensimmäinen varsinainen taidon vyöarvo: sininen vyö. Sinisen vyön myötä on mahdollisuus siirtyä harjoittelemaan myös vanhempien harrastajien kanssa.
Tule mukaan
Taido Kids -ryhmään voi tulla mukaan milloin tahansa. Ryhmän vastuuhenkilöltä saat tarvittavat ohjeet ennen harjoituksiin tuloa. Vastuuhenkilön yhteystiedot löydät yhteystietosivulta.
